Lukijat

Pelastettuja

Su 27.10.2013

Minulla on näköjään ollut tapana kirjata tänne pelastusoperaatioitani. Siis juttuja siitä, miten olen estänyt ihan kelvollisten, joskus jopa uudenveroisten leikkikalujen joutumisen kaatopaikalle. Jatkan siis tätä linjaa täällä. :)

Lauantaina pyykkituvalla pyörähteli taas pesukoneessa ja kuivausrummussa muutama pelastettu. Huomaan, etten ole aina kirjannut tänne kaikkia vastaavia tapahtumia, joita tänäkin vuonna on ollut tässä blogissa kerrottujen lisäksi ainakin pari.

Eilen kuitenkin nämä kaverit saivat uuden elämän. Takana on myös Tuhkimo-tyyny tai olisiko se yöpukupussi tms. Se on aivan uudenveroinen ja tuossa kuvassa sen sisällä on muuta pyykkiä, jota samana iltana olin pessyt.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Rotta on hieman laiha, mutta ehjä. Sitä voisi jossain vaiheessa lihottaakin sopivalla täytteellä, jos vain jaksan ratkoa auki jonkin ompeleen ja sitten vielä ommella kiinni. :) Possu on ehjä, vain kärsän kärjessä voisi toisen sieraimen ommella hiukan nätimmäksi. Hello Kitty -kisulta on ilmeisesti rusetti tipahtanut vasemmalta korvalliselta, mutta muuten ollaan ihan timmissä kunnossa. Lehmäkin on ihan OK, kun poskien lika lähti pois pesussa. Nuo kaksi koiraa ovat myös kuin uudet.

Tässä pelastusoperaatiossa tuli estettyä myös yhden tonttulakin tuho ja nuken asun (tutteineen). Iloisen kukan terälehdet ovat hieman letkut, mutta en tiedä, millaiset ne alunperin ovat olleet.

Yleisarvosaksi tästä operaatiosta voidaan sanoa ainakin: EI HUONO!

Pelastusoperaatio jälleen kerran

La 16.3.2013

Joku aika sitten pelastin jälleen jäteauton kidasta säkillisen leluja:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Tässä tämä hämmentynyt porukka on pesutuvan pöydällä miettimässä jouduttiinko ehkä ojasta allikkoon. Mustasta jätesäkistä heidät asettelin tähän vieri viereen ihmettelemään.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Joukossa joku hieman nuhruisempi...

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Joku silmäpuoli tai peräti silmätönkin, mutta lelusilmiä on lelutohtoreilla, joten ei hätää. Lohduttelin...  Katsotaan... Pelokkaita ilmeitä, ainakin hauvalla tuossa oikeassa reunassa.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Kyllä varmaan pesupussissa elettiin kauhun hetkiä.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Vaikka jotkut selvästi nauttivat saippuavaahdosta ja hienopesusta.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Tosin sukellukset olivat huimia.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Ei ihme jos pyörrytti.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Aina vaan mukkelis makkelis ensin pesukoneessa ja sitten kuivausrummussa...

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
– Eikös tämä jo lopu, olisi Pikku Myy kiljaissut, jos olisi ollut puhuvampaa sorttia.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Joka tapauksessa ilme on tuima. Vasemmalla olevalle koiralle lainasin yhdeltä lelulta pesussa liimauksista irronneen toisen silmän, jotta se näkisi, että kyllä tässä kuitenkin toivoa on.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Vähitellen puhtoista porukkaa alkoi kertyä lisää.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Ilmeetkin jo paljon toiveikkaampia.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Jotkut ovat kuin uusia, joillekin on vielä tehtävä pientä huoltoa. Mutta kyllä tälle joukolle elämä hymyilee taas!
Omat varsinaiset pyykkäämiseni tosin jäivät tällä kertaa tuohon pikku pinoon takaoikealla!


Turun mamselli 1700-luvulta

La 18.6.2011

Tämän blogin päivittäminen on taas jäänyt, vaikka kaikenlaista kirjoittamista olisi kyllä ollut.
Jo toukokuussa sain ystävältäni Anna-Maijalta lahjaksi historiallisen nuken, Turun Mamsellin 1700-luvulta. Kiitos tosi paljon Anna-Maija!
Nukke itsessään ei ole kolmatta sataa vuotta vanha, mutta esittää vaatetuksellaan tuota aikaa. Nukkea alettiin valmistaa jo vuonna 1961 ja siitä tuli siitä lähtien suosittu lahjaesine. Ensimmäinen nukke lahjoitettiin Turun kaupungille ja joka puolestaan lahjoitti sen Turun linnan vihkiäisissä presidentin rouva Sylvi Kekkoselle. (Suuri suomalainen nukkekirja)


Mamsellien hameen alle ei ole sopivaa kurkistaa, mutta ajatellaan, että mamselli liukastui torilla ja pyllähti nurin, tai voimme vaikka ajatella, että tuuli tempaisi hameenhelman ylös kuin Marilyn Monroella. ;) Alushameessa on pitsireuna, samoin alushousuissa.
Niin että hupsis vain helmat hetken heilahtivat!

Ainakin nuken pää, kädet ja jalat ovat posliinia. Ehkä vartalokin, sitä en ole huomannut katsoa. Vaatetuksena on pitkä, leveä puolihame, esiliina, ruudullinen pusero, hartiahuivi ja kankainen myssylakki.

Torstai 7.4. 2011

Viime sunnuntaina 3.4.2011 käväisin jälleen Suomen kansallismuseossa Unelmien koti -nukketalonäyttelyssä. Otin aika paljon kuvia. Markkinoiltakin tuli ostettua yhtä ja toista sekä museon omasta myymälästä. Laittelen tänne kuvia pikku hiljaa.

Nyt kuitenkin joitain kuvia tähänkin postaukseen, vaikka onkin jo myöhä ja aamulla on noustava aikaisin töihin.



Nukkekotinäyttely kestää tosiaan 6. marraskuuta 2011 saakka ja tähän mennessä on ollut monenlaisia tapahtumia. Lisää on varmasti tulossa.



Kuukauden nukketalo: Eija Sirjosen nukkekoti

Nyt lauantaina ja sunnuntaina oli kaikenlaisia työpajoja sekä Nukketalomarkkinat. Työpajoissa oli kumpanakin päivänä paljon porukkaa ja muutenkin väkeä tuntui museossa olevan melko lailla. Monet markkinan pitäjät olivat muualta Suomesta ja tulleet varta vasten mukaan tähän tapahtumaan tuotteineen. Monenlaista piperrystä olikin myynnissä.


Tässä hieman alkupaloja. Lisää tuosta sunnuntairetkestäni myöhemmin, kun on aikaa kirjoittaa enemmän

Suuri nukkekoti viikonloppu 2.-3.4.2011

Maanantai 28.3.2011

Nyt on ihan pakko mainostaa

Suuri nukkekoti-tapahtuma Kansallismuseossa  2.-3.4.2011

Vapaa pääsy keskihallin Minimarkkinoille, museokauppaan ja kahvilaan. Näyttelyihin ja työpajoihin museon sisäänpääsymaksulla.

"Aikuisten nukkekoti-työpajoissa askarrellaan mm. minikokoisia korkokenkiä, kynnysmattoja, orvokkeja ja peilejä.
Lasten nonstop-työpajassa tehdään nukkekotiin ruokia ja pääsiäiskoristeita.
Mukaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista niin kauan kuin pajoihin mahtuu.
Aikuisten työpajoissa materiaalimaksu 3 € / paja, lasten työpajat ilmaisia.
Yleisöopastus Unelmien koti -nukkekotinäyttelyyn lauantaina ja sunnuntaina klo 14.00.
Molempina päivinä klo 11-17 museon keskihallissa Minimarkkinat, josta voi hankkia kaikenlaista pienen pientä omaan nukkekotiin. Markkinoilla on myynnissä nukkekotiharrastajien ja käsityöläisten tekemiä nukkekotitavaroita sekä uusiakin nukkekodin kalusteita."

Katso koko viikonlopun ohjelma museon sivulta
http://www.nba.fi/fi/skm_tapahtumat#kk_nukkekoti
Aikuisten työpajoissa materiaalimaksu 3 € / paja, lasten työpajat ilmaisia. Sisäänpääsymaksu 7,00 / 5,00 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Nukkekotiyhdistyksen kanssa.