Monenlaista tapahtunut

2.9.09

On tullut aika päivittää tätäkin blogia. Mitä pikimmin yritän laittaa tänne muutaman kuvan uusista löydöistäni. Tänään en enää ehdi ja huomenna on yksi juhlatilaisuus illalla, mutta loppuviikolla toivottavasti on paremmin aikaa.

Villakoiria muuallakin kuin sängyn alla

19.3.09
Tällä viikolla sain jotain aivan uskomattoman söpöä ja nättiä: suloisen pienen pienen villakoiran, ihan vitivalkoisen! Posti toi heti alkuviikosta pikku palleron kirjekuoressa aivan perille asti. Semmoisen, jollaista en olisi osannut edes kuvitella olevan olemassa. Voitin nimittäin Hanna ja Leijona -blogiarvonnasta näin hienon palkinnon:



Miljoonat kiitokset tästä söpöläisestä! Se pääsee asukkaaksi parhaaseen nukketaloomme. Harmi, että kuvista tuli hieman epätarkkoja enkä ole ehtinyt ottaa uusia kuvia. Haluan laittaa tämän nyt kiitoksen ja halauksen kanssa vihdoin näkyviin! Monen monet kiitokset taitavalle tekijälle!

Pelastus viime hetkellä

12.3.2009


Eläintarha kasvoi uusilla asukkailla tai siis Leikkikalumuseoni eläintarha, joka toistaiseksi elelee varastoituna. Varastoon nämäkin kaverit joutuivat. Pakattiin viikonloppuna autoon ja matkasivat K:n mukana maalle.

Koko tämä porukka pelastui viime hetkellä joutumasta jäteauton kitaan ja kaatopaikalle. Nämäkin kaverit kyhjöttivät hylättyinä roskahuoneessamme joskus tammikuussa. Minun piti pesaista ne samoihin aikoihin kun sen pesin ison koiranpennun ja ison keltasen käärmeenkin. Unohdin nämä pyykistä tosiaan silloin, kun viimeksi pesin pehmoleluja, mutta muistin ne sitten tällä viikolla ja maanantaina kaikki muut paitsi apina kävivät läpi pesukonepyörityksen ja kuivausrummun.



Tämän apinan sisuksissa on mekanismi, jota en ole kerinnyt tarkemmin tutkimaan, mutta koska sähköpatterit eivät kestä vettä, niin apina kukkineen sai kelvata sellaisenaan. Ja mikä olikaan kelvatessa, kun karvat olivat priimakunnossa ja koko kaveri aivan siisti.

Olisi pitänyt tuo yksi pikkukaverikin ehkä jättää pois pesukoneesta, mutta kyllä sen mekaniikka tuntui vielä hyvin toimivan eikä siinä varmaan mitään pattereita ole.


Annan nyt puheenvuoron itse sankareille:

- Juu, ihan mielellään antaisin tämän kukan vaikka heti tuolle eläintarhan pitäjälle. Se ei pannut mua pesukoneeseenkaan, kun se epäilee, että mä osaan yhtä ja toista, kun mulla on patterisysteemi mahassa. Se katteli mun suuta ja arveli, että mä voin osata vaikka vislata, kun mulla on tämmöset töröhuulet ja sit se silitteli mun turkkia ja sano, et mä olen hyvässä karvassa kuin suoraan kaupan hyllyltä...




- Moi! Kai mäkin olen apina, niin toi eläintarhan pitäjä mua nimitti ja nakkasi munt noitten pitkäkorvien sun muitten kanssa pesukoneeseen, vaikka mä yritin kyllä pinnistellä vastaan, kun mun mahassa on semmoinen täristin, että kun vetää narusta, niin mä tärisen ja tärisen niin että pää keikkuu. Kyl se eläintenhoitaja huomas sen sitten lopuksi, kun mä olin käyny kaikki saippuavaahdot ja kuivausrummun pyöritykset jo läpi. Huh, huh vieläkin huimaa, vaikka mä muuten mielelläni tärisenkin.



- Hau vaan teillekin! Ajatelkaas ne heitti mun noin vaan pois, vaikka olin yrittänyt olla niin söpö ja kiltti kuin pieni vihreä koiranpentu vain osaa. Ei se auttanut, pois vaan nakattiin. Sitten toi yks eläintarhanhoitaja tai -pitäjä, se just jolla on se iso Lassie - semmonen kuin siinä elokuvassa - pelasti munt siitä laatikosta, joka oli menossa roska-auton kitaan... En mä vieläkään ymmärrä, miksei munsta välitetty...



- Ei ne meistäkään välittäneet. Samaan roskalaatikkoon meidätkin oli viskattu. Ollaankohan me jotenkin väärän värisiä? Toi eläintarhanpitäjä kyllä sanoi, että me ollaan liian söpöjä kaatopaikalle...



- Minä en ole paha karhu. Näkeehän sen jo pujamasta. Olisin halunnut jäädä vielä talviunille. Miksiköhän tähän aikaan vuotta pitää herätä ja vielä kaiken lisäksi joutua näin kauheaan pyöritykseen. Ensin viedään pois jonnekin pimeään roskalaatikkoon ja sitten pesukoneeseen ja sitten kuivausrumpuun. Onneksi nyt voin jatkaa vielä vähän aikaa uniani. Sen leikkikalumuseonkin avaamiseen on vielä aikaa. Haukotus ZZZzzz

Käärme pyykkipussissa

Talossamme heitetään paljon hyvää tavaraa pois. Minulla on tapana ottaa talteen ehjiä leikkikaluja haaveilemaani nukkemuseota varten. Joskus ne ovat pehmoleluja, jotka pesukoneen kautta kuljettuaan ovat jälleen hienoja ja esittelykelpoisia. Vai mitä sanotte näistä kahdesta kaverista, jotka juuri saapuivat kotiimme ja viettävät toistaiseksi aikaansa eteisen hattuhyllyllä odottamassa seuraavaa maallemenoreissua. Vaan kertokoot kaverit itse tunteistaan:

- HI! En ole pyykkikäärme, vaikka minut vähän aikaa sitten vedettiin ulos pyykkipussista. Oikeastaan voin nyt niin hyvin, että voin vaikka hymyillä. Olen jo melkein unohtanut sen kaiken kauheuden, kun minut sullottiin roskapussiin ja heitettiin pois. En olisi ikinä uskonut, että minut sillä tavalla hylätään. Tuo sirkustirehtööri kuitenkin sattui paikalle ja kiikutti minut pesutupaan, missä minä jouduin aikamoiseen pyörrytykseen, you see, oih, en jaksa edes muistella. Tosin tuossa kuvassa mankelin päällä vielä pelotti pistääkö tuo eläintarhan johtaja vai mikä sirkuksen tirehtööri tai lelumuseon johtajatar - mikä lie - minutkin mankelin läpi. Onneksi ei pistänyt, mutta puhui jostain nyppykoneesta, jolla se vielä aikoo putsata suuni. Hih hih, pesihän se jo suuni pyykkipulverilla, tai siis minut kokonaan. Enkös ole ihan nätti!







- Hei vaan kaikki katsojat. Minä tulin juuri kuivausrummusta. Sitä ennen pyörin pesukoneessa, joten ilmeeni ei ole vielä kaikkein rauhallisin. Sitä paitsi olen tänään kokenut kovan järkytyksen, kun perheeni hylkäsi minut ja vei roskahuoneeseen. Onneksi tuo emäntä - sillä on itsellään semmoinen iso collie ja pyh, kissakin, pelasti minut. Tosin aika lailla minua pelotti pyöriä ensin pesukoneessa ja sitten kuivausrummussa. Mutta nyt voin ihan hyvin ja olen ihan jees, enkös olekin ihan sievä koira?

Tässä linkki erääseen aikaisempaan pelastusoperaatiooni.

Nukkekotijoulukalenteri

Joulusta on jo aikaa, mutta yhä on tytön huoneen seinällä ollut hänen nukketalojoulukalenterinsa, enkä ole saanut sitäkään vielä pakatuksi pois. Itse asiassa en enää edes muista, miltä joululta se on. Jasmine sairasti melkein kolme vuotta ja tämä joulukalenteri saattaa olla jo siltä ensimmäiseltä joululta, jolloin hän sairastui. Useimmat hänen tavaroistaan pysyivät hänen sairautensa ajan lähes paikoillaan. Niitä tuli vain lisää, vanhoja ei oikeastaan laitettu minnekään. Ei tätä kalenteriakaan. Molemmat joulunalusajat menivät kaiketi sairaalassa, koska osa kalenterin laatikoista on avaamatta. Kolmatta joulua sairastumisestaan hän ei enää huoneeseensa päässyt viettämään. Enkä minäkään tässä joulunaikaan niitä avaamattomia laatikoita katsellut.

Nyt olen ajatellut pakata vihdoin pois tuon kalenterin. Ehkä availen laatikot ja kuvaan, mitä ne sisältävät ja laitan kuvat sitten tänne. Nukketalotavaroita niissä on, sen tiedän. Jotenkin tekee ihan kipeää jo pelkästään ajatus, että tässä nyt alan yksin tuota kalenterin sisältöä tutkimaan. Koitan keräillä voimia ja sitten näette, mitä kalenterin pikkuiset laatikot pitävät sisällään.