Lukijat

Kokonainen vuosi poissa minimaailmasta

Lauantaina 22. tammikuuta 2011


Uskomatonta, että olen malttanut pysyä kokonaisen vuoden poissa leikkikalujen maailmasta. Tyttären poismenosta ei selviä helpolla. Jasminen nukketalot ovat maalla. Täällä on yksi kokonainen nukketalo ja sekin on melkein pakattuna. Maalle se on kohta lähdössä, kun toivon pian voivani muuttaa sinne itsekin kokonaan. Pakkailen tavaroita ja minulla on myös kirppis, jonka kautta myyn pois ylimääräisiä tavaroita ja kerään rahaa muuttoauton vuokraan. Yli 200 kilometrin päähän ei ole helppoa muuttaa. Tavaraakin on aivan liikaa.


Toistan tässä sen, mitä blogissa lokakuussa 2008 kirjoitin:

Vaihdan edelleen mielelläni leikkikaluja, nukkeja, kiiltokuvia, nukkekotitavaraa jne. Laita tekstin perään kommentti tai ota yhteyttä sähköpostilla.


Näyttelyjä ei ole toistaiseksi. Kerään kuitenkin edelleen 
leikkikalumuseota varten aiheeseen liittyvää materiaalia.
                                                                                                         
Sain Anna-Maijalta joululahjaksi  Jouni Kuurnen Unelmien koti -kirjan, mutta en vieläkään ole kyennyt  Suomen kansallismuseoon asti katsomaan kirjaan liittyvää näyttelyä, joka onneksi on avoinna aina  6.11.2011 saakka.


Näyttelystä saa varmaan valtavasti inspiraatioita!

Pelastettuja

Lauantaina 15.1.2011
Tässä meitä on taas suuri joukko pelastuneita. Jälleen viime hetkellä tuo lelumuseon emäntä pelasti meidät joutumasta jäteauton kitaan. Olimme kaikki yhtaikaa jo joutumassa sinne.
Kuvat suurenevat klikkaamalla!
Bratz tyttö murehtii, kun suuhun piirretty kuivamustekynällä, mutta eiköhän sekin saada vielä putsatuksi.
Tässä me nyt kirmaillaan vapaina, vaikka ihan olimme joutua kauhean kohtalon omiksi.


Me omituiset otuksetkin pelastuttiin!

Minulle syötettiin kynsilakkaa, suree koira oikeassa reunassa, vaan tässä onneksi vielä ollaan.






Osa pehmoleluista kävi pesukoneen ja kuivausrummun kautta tähän kuvaukseen.
Muumitalon kellari jäi kuvasta eikä kuistikaan tässä kuvassa ole paikallaan, mutta yhtä kaikki ovat tallella, eivätkä menossa jäteauton uumenissa kaatopaikalle.